Trailer trash - Harry Potter and the Deathly Hallows

 

Harry Potter ja Kuoleman Varjelukset (osa 1 & 2) elokuvien traileri julkaistiin viime yönä suomen aikaa ja se näyttää synkeältä! Siis hyvällä tavalla. Trailerissa ei paljon dialogia kuulla ja klippi on actionia täynnä, ei keventäviä vitsejä tässä trailerissa nähtävissä. Jos käy katsomassa ensimmäisen Harry Potter elokuvan trailerin, on muutos yhtä suuri kuin kirjoissakin. Kyseessä ei ole enää mikään lastenfilmi.

Odotusarvo:
Tulossa teattereihin 19.11.2010

Trailer trash - Scott Pilgrim vs. the World

Täytyy myöntää, että kun näin tämän elokuvan promojulisteen, skippasin sen ohitse nopeammin, kuin hitaammin, sillä elokuvan nimi kuulosti juuri niin tympäisevän pajon tämä-on-nuoren-miehen-kasvutarina -juonelta, että eipä kiinostanut. Minä kun en koskaan ole ollut nuori mies. Sitten aloin kuulla elokuvasta kiinostavia huhuja ja päätin katsastaa trailerin. Elokuvassa Michael Ceran (jos elokuvaan tarvitaan vaivautunutta nuorukaista, look no further) hahmo kohtaa söpön tytön (ok, tämä nähty jo niin monta kertaa, Yaawn!) ja alun hellyttävän kosiskelun jälkeen tyttö ilmoittaa, että jos seurustelua aiotaan jatkaa tulee Ceran hahmon voittaa taistelussa tytön seitsemän pahis-exää. (Okei MITÄ!?!) Nyt on kiinnostus herätetty!

Odotusarvo: Tulossa suomessa teattereihin 1.10.2010.

Pixar

Pixar on jo vuosia sitten vienyt paikan Disneyltä lempi animaatiostudiona ja odotan studion elokuvia aina vesi kielellä. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki Pixarin elokuvat pääsevät lempielokuvieni listalle, sillä studio panostaa laadukkaan animaatiojäljen lisäksi myös loistaviin, alkuperäisiin tarinoihin.

 Pixar perustettiin vuonna 1979 osana George Lucasin Lucasfilm Ltd:tä. Vuonna 1986 Applen toimitusjohtaja Steve Jobs osti Pixarin ja kymmenen vuotta myöhemmin saman teki Disney yhtiö, kun Pixar ja Disney olivat onnistuneet sopimaan riitansa jotka johtuivat mm. luovista (krhm... rahallisista) erimielisyyksistä. Olin hämmästynyt kun vilkaisin Pixarin kokoillananimaatio -listaa. Elokuvia on tähän mennessä ilmestynyt vasta 11 kun lasketaan jo Yhdysvalloissa ilmestynyt ja elokuun lopussa Suomeen tuleva Toy Story 3. Tuontanto on niin laadukasta, että olisin voinut vannoa elokuvia olleen useampiakin. Laatu korvaa määrän, kerrankin menee oikein päin.
 

Ehdoton suosikki Pixarin elokuvista on minulle Toy Story 2. Harvinainen tapaus siitäkin syystä, että suomenkielinen dubbaus elokuvassa on mielestäni todella hyvä, ihme joka ei ole toistunut sen jälkeen. Näin kakkos-osan ennen ykköstä ja vaikka asian korjasinkin myöhemmin, ei ykkösen tarina mielestäni vedä vertoja sen seuraajalle.

Toisella sijalla on Nemoa etsimässä, jossa oikeasti oli kamala suomidubbaus. Noh, Ellen DeGeneresin ja Albert Brooksin suorituksia on lähes mahdotonta päihittää tai suomidubbauksen tapauksessa päästä edes mailin etäisyydelle. Pidin tarinassa myös siitä ettei mukaan oltu kirjoitettu sitä ainaista arkkivihollista. Valtameren ylitys on ihan tarpeeksi vaivalloista ilman että mukaan olisi pitänyt keittää vielä ylimääräisiä vaikeuksia.

The Incredibles oli jotain ihan uutta, jotain hieman synkempää, vinoutunutta ja aikuismaisempaa. I like! Poissa olivat söpöt pikkueläimet, hirviöt ja lelut ja kuvaan astuivat keski-iän kriisistä kärsivä entinen supersankari, hänen entinen-supersankari-vaimonsa, hyperaktiivinen poikansa ja teini-iän angstista kärsivä tytär, jolla on muitakin ongelmia kuin alkava akne. Elokuva oli jo selkeästi tarkoitettu kypsemmälle yleisölle.

Hyppäys muutama vuosi eteenpäin ja Pixar tuo yleisölle helmensä Wall-E ja UP. Yhtiö on löytänyt tasapainon söpöyden (Aaaaaw - huokauksen arvoinen robotti ja söpö puhuva koira) ja "aikuisten tarinoiden" (parisuhde-on-hankalaa-ja-sen-eteen-täytyy-tehdä-töitä ja joskus-menetämme-ne-joita-rakastamme) välillä. On kuitenkin yksi asia, josta olen kaikista eniten kiitollinen Pixarin käsiskirjoittajille ja se on se, etteivät Pixarin hahmot koskaan puhkea laulamaan kesken kohtauksen! Kiitos siis Pixar ja odotan Toy Story 3:a tämän vuoksi sitäkin suuremmalla innolla.

Arvostelussa: The A-Team (2010)

A-Team koostuu Rob Roysta, siitä yhdestä tyypistä joka oli Hang Overissa ja seukkaa Zelweggerin kanssa, Etelä-Afrikkalaisesta näyttelijästä joka teki depyyttinsä District-9 elokuvassa ja Show-painijasta. Jep, odotukset elokuvalle eivät olleet kovin korkeat mutta kaipasin aivotonta viihdykettä ja sitä sain.

A-Team elokuva on tavallaan tiimin alkutarina. Toisin kuin tv-sarjassa, jossa A-teamin lainsuojattomuuteen vain viitattiin alkumusiikin aikana, tämä elokuva keskittyy siihen miksi ryhmästä tuli lainsuojattomia. Elokuvan alussa ryhmä ajautuu yhteen Hannibalin (Liam Neeson) ja "Facemanin" (Bradley Cooper) suorittaessa tehtävää Mexicossa. Elokuvan uskomattomien yhteensattumien ansiosta B.A. Barcus (Quinton Jackson), entinen erikoisjoukkojen sotilas sattuu ajamaan halki autiomaan juuri kun Hannibal tarvitsee kyytiä matkallaan pelastamaan Facemania kiipelistä (What are the chances!). Murdocin (Sharlto Copley), sekopäisen kopterilentäjän Hannibal nappaa ryhmään paikallisen sairaalan suljetulta osastolta. Voilà, A-Team on koossa.

Siirtymä kahdeksan vuotta eteenpäin. Ryhmä on Irakissa komennuksella. CIA agentti Lynch ottaa yhteyttä Hannibaliin ja pyytää A-Teamia jäljittämään ja noutamaan irakilaisille joukoille päätyneet Yhdysvaltojen dollarin painolaatat. Tehtävä onnistuu, mutta toinen special ops -ryhmä pettää A-Teamin, varastaa laatat ja lavastaa Hannibalin ryhmän syylliseksi. A-Tiimin jäsenet tuomitaan sotaoikeudessa ja lähetetään eri laitoksiin kärsimään vankeusrangaistustaan. Puoli vuotta myöhemmin agentti Lynch ilmestyy Hannibalin luokse ja lupaa ryhmälle vapautuksen, jos nämä onnistuvat palauttamaan varastetut painolaatat. Niinpä ryhmän jäsenet pakenevat vankeudestaan ja ryhtyvät jäljittämään painolaattoja ja petturia.

(kuva on linkki lähteeseen)

Tähän elokuvaan ei kannata missään tapauksessa suhtautua ryppyotsaisesti, meno on sen verran järjetöntä. Heitin omatkin aivoni narikkaan heti alkumetreillä. Jos olet ihminen, joka vänkkää vastaan ettei kukaan voi oikeasti pudota lentokoneesta tankilla keskelle saksalaista pikkujärveä ja selvitä hengissä tehdäkseen jotain vieläkin järjettömämpää... sanon sinulle: Walk away my friend, walk away.

Minulla on hieman ristiriitaiset tunteet Liam Neesonin nykyisiä roolivalintoja pohtiessani. Yritän koko ajan ahtaa miestä Shindlerin Listan, Rob Royn ja jopa Episodi I:den Qui-Gon Jinnin vahvojen ja ajatelevien miesten muottiin mutta se on vaikeaa, kun Titaanien Zeus ja A-Teamin Hannibal sotkevat tämän kuvion. Ei pitäisi yrittää purkittaa näyttelijää tiettyyn kategoriaan.

Breadley Cooperin CV on täynnä samankaltaisia rooleja (pönttökomedioita), joissa yleensä nojataan hänen nättiin ulkonäköönsä. Mikäs siinätä, ihan mielellään häntä katselee ja A-teamissa hänen ja yksinäistä naisosaa näyttelevän Jessica Bielin välillä oli mielestäni ihan hyvää kemiaa. Mieluusti näkisin Cooperia myös hieman vaativammissa rooleissa.

Quinton 'Rampage' Jackson on ammatiltaan vapaapainija-sillointällöin-näyttelijä. Kovin kummoinen ei miehen suoritus ollut, mutta kuitenkin parempi, kuin olin odottanut. Sanotaanko, että se ei häirinnyt... onko se ilkeästi sanottu?

Murdockin roori oli Sharlto Copleyn neljäs elokuvarooli. Mies sai minusta muutaman heh-hehin irti, mutta en oikein ymmärrä muissa arvosteluissa näkemiäni suitsutuksia. Hauskimillaan hän oli imitoidessaan muita aksentteja, ainoa kerta jolloin hänen oma etelä-afrikkalainen aksenttinsa ei loista lävitse.

Agentti Lynchia näyttelevä Patrick Wilson on minulle tuttu ainoastaan Angels in America -minisarjasta ja Little Children elokuvasta, joissa mies näytteli surusilmäisiä rooleja, joten Lynchin sekopäinen hahmo oli minulle yllätys. En ole ihan varma oliko se positiivinen vai negatiivinen sellainen. Jessica Bielin agentti Sosa jäi kovin alikäytetyksi ja minua ärsytti se, että Sosan hahmo ärsytti minua... Grrr! Jos ulkona sataa, eikä teatterissa pyöri mitään parempaa, käy katsomassa A-team. Kelpo viihdettä.

★★★
Vuosi:	2010
Ohjaus:	Joe Carnahan
Pääosissa:	Liam Neeson, Bradley Cooper, Sharlto Copley

Glee!

Suuren suosion saanut amerikkalainen televisiosarja Glee! rantautuu pian myös Suomeen MTV3 kanavalle. Glee saa nimensä Glee clubilta joka suomeksi tarkoittaa show-kuororyhmää. Sarjan alussa Will Schuester, koulun espanjankielen opettaja päättää herättää uudelleen henkiin aikoinaan menestyneen koulun Glee clubin. Nykyään kyseiseen clubiin kuuluminen on sama asia, kuin olla sosiaalinen hylkiö ja Wilillä on vaikeuksia saada täytettyä ryhmän minimimäärä, jotta se voisi osallistua vuosittaiseen show-kuorokilpailuun. Tämän lisäksi Wilillä on vastassaan Sue Sylvester, menestyneen ja palkintoja kahmineen huutosakin valmentaja, joka ei halua jakaa menestystään saati sitten koulun määrärahoja.  

Will onnistuu saamaan ryhmäänsä todellisia lahjakkuuksia, kuten Rachel Berryn, joka on hermojaraastavan itsekeskeinen mitä tulee valokeilan jakamiseen, mutta mielettömän lahjakas. Finn Hudson on jalkapallojoukkueen kapteeni, jonka Will onnistuu saamaan ryhmäänsä hieman arveluttavin keinoin. Finn rakastaa laulamista, mutta pelkää maineensa puolesta jos hänet liitetään Glee clubiin.

Sarjassa on paljon asiaankuuluvaa draamaa, mutta kaikkein parasta on musiikki. Vanhoja ja uusia hittejä versioidaan show-kuoron muotoon niin upeasti, että pian sitä huomaa laulavansa mukana täydellä hurmoksella. Useat Glee! versiot ovatkin nousseet Yhdysvalloissa myyntilistojen kärkeen. Edit: Yhdysvalloissa aletaan pian kuvaamaan toista kautta ja kolmaskin kausi on saanut vahvistuksen. Suomalaisilla on siis edessä ainakin kolme kautta ihanuutta, joka on Glee. Toivon vain, että sarja ei koe esim. Heros:in ja vastaavien sarjojen kohtaloa, jossa ensimmäisen kauden jälkeen taso laskee kuin lehmän häntä.

Podcast pick - The Hollywood Saloon

Andy Siems ja John Jansen ovat miehet The Hollywood Saloon -podcastin taustalla. Podcastin juuret ovat miesten opiskeluajoilta, jolloin kaverukset roikkuivat tuntikausia puhelimessa jutellen elokuvista ja Hollywood saluunassa Siems ja Jansen ovat tuoneet ne muiden kuultaviksi. Miehet käyvät syväluotaavia keskusteluita viihdemaailmaan liittyvistä aiheista ja podcast -jaksojen nimet ovat mielikuvituksellisia, kuten APOCALYPSE HoLLyWooD, Art of commentary ja SABOTAGE: The Media's War Against Hollywood.

Jaksot ovat yleensä 1-2 tunnin pituisia, pidempiä kuin "normi" podcastit eivätkä ne keskity vain tiettyihin elokuviin vaan jaksot ovat yleensä laajoja katsauksia johonkin tiettyyn aihealueeseen. Näiden jakson kuunteleminen vaatii oikeasti keskittymistä.

Ainoa huono puoli jonka tästä podcastista voi todeta on se että jaksoja ilmestyy harvakseltaan ja joskus niiden välillä voi kulua jopa useita kuukausia. Tuskaa helpottavat silloin tällöin ilmestyvät minijaksot Saloon shots ja The Hollywood Saloon sivuilta löytyvät sekalaiset jaksot, joita ei julkaista esim. iTunesissa. Sivusto on kuin sekava, sokkeloinen aarreaitta josta aina tuntuu löytyvän jotakin uutta kuunneltavaa. Osa jaksoista löytyy esimerkiksi keskustelufoorumin kautta. The Hollywood saloon tarjoaa sekavan, hermoja raastavan, kärsivällisyyttä vaativan, mutta antoisan podcast suhteen kuuntelijalleen.

Trailer trash - Tangled

Disneyn viideskymmenes kokoillan animaatio Tangled (Takussa?) kertoo Disneytetyn version sadusta Tähkäpää (yksi lempisaduistani). Alkuperäinen satu kertoo tarinan nuoresta tytöstä, Tähkäpäästä, jonka ilkeä noita on sulkenut korkeaan torniin. Noita vierailee Tähkäpää luona kiipeämällä torniin tytön pitkiä hiuksia pitkin. Komea prinssi (kuinkas muutenkaan) osuu paikalle, pelastaa lopulta Tähkäpään ja he elävät elämänsä loppuun asti.

 

Trailerin perusteella tämän tarinan Tähkäpää ei todellakaan ole avuton prinsessa, vaan käyttää pitkiä kutrejaan taisteluaseena. Eikä tämän tarinan sankarikaan ole mikään prinssi, vaan hulivilihuijari. Trailerin perusteella odotusarvot elokuvalle ovat kohtuullisen korkealla, kunhan Disneyn animaattorit jättäisivät säpöt puhuvat eläimet vähemmälle, ne kun ovat levinneet piinaamaan myös muiden studioiden animaatioelokuvia. Syytän teitä Disney!

Odotusarvo: Tulossa suomessa teattereihin 24.11.2010.